10.7.2012
23.5.2012
Parikkala-Liperi 20.5.
Parikkala, lauantai 20.5. klo 2.00-
Reissun pisimpien unien jälkeen (4,5h) maittoikin jatkaa Eteläkarjalan Parikkalassa
lintupaikkojen kiertelemistä. Ensimäiseksi ajelimme Tiiraan ilmoitettuun Kehrääjä (Caprimulgus europaeus) -paikkaan Ristinharjun sorakasoille. Lintu kuului heti
ensimmäisellä pysähyksellä, mutta hieman vaimeasti, niinpä päätimme
jatkaa hieman sorakuoppien ohitse ja käännyimme risteyksestä oikealle kuoppien jäädessä myös oikealle. Nyt ääni kuuluikin pieneltä harjanteelta melko läheltä ja pääsimme kuuntelemaan (meille
niin harvinaista herkkua) oikein sydämen kyllyydestä. Emme kerenneet
kauaa höristellä kehrääjän surinaa kun aivan läheltä Kuhankeittäjä
(Oriolus oriolus) viritteli säveliä! Tunnelma alkoi jälleen nousta ja totesimme samantien
pysähdyksen onnistuneeksi. Oriolus innostu ihan totaalisesti ja pian
laulajia olikin jo kaksi äänessä. Tästä lajistakin otimme kaiken irti,
sillä emme tienneet milloin seuraavan kerran pääsisimme tätä huilutusta
kuulemaan.
Seuraavaksi suuntasimme Siikalahdelle pienen harhareissun tehtyämme. Siikalahden tornin pitkospuilta huuteli vuoden ensimmäinen Luhtahuitti (Porzana porzana) listoillemme, alkuun hieman vaisusti, mutta vauhtiin päästyä jo varsin innokaasti. Tornille päästyämme meitä vastaan otti Luhtakanan (Rallus aquaticus) omaperäinen ääntely. Myös paikalliset Kaulushaikarat (Botaurus stellaris) huutelivat tauotta. Muita mukavia lajeja kirjattiin myös, mm: Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus), Punasotka (Aythya ferina) 1/1, Heinätavi (Anas querquedula), Kanadanhanhi (Branta canadensis) 1/1 jne. Taustalla kuului hentoja rummutuksia, jotka sekä Jukka että minä noteraasimme. Pian alkoi kuulua pehmeitä tikan djyk -ääniä. Yritimme tiirailla äänen suuntaa, eikä turhaan. Pian tornin taakse haavan latvaosaan istahti koiras Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos). Kyllähän se lämmitti mieltä, enemmän kuin juuri noussut aamuaurinko! :) Valkoselkätikka Oulun korkeudella kun on kuitenkin rari, emmekä aikoneet laittaa Etelä-Karjalan alueella paljoa likoon vasetin etsimiseen. Mukava bonus aamun jokatapauksessa!
Aamun käydessä yhdeksää, rupesi vatsamme vihjailemaan aamiaisesta. Jätimme Siikalahden taaksemme (emme viimeistä kertaa!) ja siirryimme aterioimaan Parikkalan ABC:lle aamiaiselle. Ruokailutoimenpiteiden jälkeen lähdimme taas jatkamaan matkaa jo kotiin päin Haapajärvelle ja Ouluun. Matkalla kuitenkin mietittiin ajettaisko vajaan sadan kilsan lenkki Juukaan, sillä edellisenä päivänä paikkakunnalta oli vielä havaittu Valkosiipitiiroja (Chlidonias leucopterus) 2p. Koska viimeisin havainto oli edellisillalta, päätin ottaa viimeisimmän havainnon tehneeseen Roni Väisäseen yhteyttä. Häneltä sainkin erään bongarin puhelinnumeron, jonka oli tarkoitus mennä täksi aamuksi siipitiirapaikalle. Numerosta sainkin selville, että paikalla oli aamu staijattu, muttei lintuja nähty ja negapäivitystä lintutiedotukseen laitettu. Päätin laittaa negahälyn itse, tietämättä ettei viesti ollu sille päivälle viimeinen lajista.
Jotain pientä retkeilyä vielä kaipasimme, mutta missä?! Sitä arvoimme Jukan kanssa, kunne Tiiraa jällee selaillessani (puhelimen nettiyhteys oli monessa tilanteessa kätevä), että poiketaan Liperin kautta ja yritettäis Ruostesorsan (Tadorna ferruginea) bongausta (vaikka lajista ei ollut pariin päivään havaintoja). Reitti poikkeaisi vain reilu 10km kotiinpaluu reitiltämme. Riihilahden tietä ajellessa Jukka pysäytti äkisti auton maatilan läheisyyteen pellon varteen, tuumaten, että tässä on kyllä tsekkaamisen arvoinen tulvapelto. Niimpä päätiimme virittää putket kohti tulvapeltoja ja siinä tovin peltoja plaratessa löytyi mm. valkoposki-, tundra-, ja metsähanhia. Ja taas aloitin tulvapellon vasemmasta reunasta tsekkaamaan lajistoa, kun optiikkaan piirtyi hitaasti oikealle päin lekutteleva mustatiiralaji . Samassa huusin Jukalle "Valkosiipitiira", joka sai Jukkaan vauhtia. -"Missä?", -"Putkessa". Samalla kun Jukka otti siipitiiran haltuun, minä puolestaan Juoksin autolle hakemaan kameran. Lintu ei ollut aivan ihanteellisella kuvausetäisyydellä, mutta kaipaamani dokumenttikuvat kuitenkin syntyivät. Jukan lintuvainu ei pettänyt tälläkään kertaa! Jälleen oli aihetta "ylä femmaan". Mahtava huipennus retkelle, siitä ei pääse mihinkään, totesimme. Hälyä laitettua pian paikalle saapui Parviasen Ari sekä Ari Lavinen. Siipitiira antoi ootattaa ja sillä välin vaihdoimmekin Ari P:n kanssa puhelinnumerot, sillä he aikoivat käydä kiertelemässä tulvapeltojen eripuolilla, mitkä eivät siihen paikalle näkyneet. Juuri heidän tehdessä lähtöä Jukka äkkäsi linnun jälleen peltojen yllä ja näin pojatkin ehtivät näkemään korean kieppujan.
Emme jääneet sen pitemmäksi ajaksi paikalle, koska
matkaa oli kuitenkin vielä Haapajärvelle vajaa 300km ja minulla
Haapaveden kautta Ouluun lähes 500km. Jatkaessamme matkaa spekuloimme
vielä, että kyllä yhden Ruostesorsan spondeen Siipitiiraan vaihtaa. Emme olleet kerennyt ajaa edes
kymmentä kilometriä kun yllätykseksi AP jo soittikin ja ilmoitti että Ruostesorsa
oli ilmestynyt kuin tyhjästä tulvapelloille. Teimme ensimmäisestä
mahdollisesta paikasta U-käännöksen ja kaarroimme takasin Papelonsaaren
tulvapelloille. Siellähän se Rötkäle kökötti kaikessa
komeudeessaan! Pitihän siitäki muutama dokkari ottaa, ikimuistoisen
lintupaikan ikuistamiseksi. Vihdoin pääsimme oikeasti jatkamaan matkaa
aina Haapajärvelle, jossa Jukan matkanteko päättyikin. Hienon reissun
jälkeen oli myös mukava palata kotiin, Johannan ja Lilja jo odotellessa.
Päivä palkitsi jopa siinä määrin, että aamulla (päivän liian myöhään) Virolahdelta, vajaan
kahden kilometrin päästä mökistämme, löytynyt Tulipäähippiäinen ei
enää harmittanut lainkaan. Aina ei voi kaikkea nähdä kerralla, mutta
näköjään paljon voi kuitenkin yhteen päivään mahtua tilanteita, kun rouva
fortuna on suotuisalla päällä ;) Hauskaa oli myös se, että laitettuani
negahälyä Juukaan linnusta, löytyi sponde leucopterus 1h
35min myöhemmin noin 100 km etelämpää. Tulipa tuumattua myös Parviasen Arille
tiirapaikalla, että pellot vaikuttavat sellaiselta rarimagneetilta, että
alue kannattaisi käydä tsekkaamassa päivittäin. Jo seuraavana päivänä paikalta
löytyikin 3 Kattohaikaraa (Ciconia ciconia).
Pidennetty viikonloppu Virolahden sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueille oli kaikin puolin onnistunut. Kiitokset Rantasen porukalle yösijajärjestelyistä ja suurkiitos Jukalle jälleen kerran loistavasta retkiseurasta!
ps. retkilajeja kertyi 145
![]() |
| Kaulushaikara päätti vaihtaa huutelupaikkaa |
![]() |
| Valkoselkätikka tornin takana haavassa |
![]() |
| Vaseti |
Aamun käydessä yhdeksää, rupesi vatsamme vihjailemaan aamiaisesta. Jätimme Siikalahden taaksemme (emme viimeistä kertaa!) ja siirryimme aterioimaan Parikkalan ABC:lle aamiaiselle. Ruokailutoimenpiteiden jälkeen lähdimme taas jatkamaan matkaa jo kotiin päin Haapajärvelle ja Ouluun. Matkalla kuitenkin mietittiin ajettaisko vajaan sadan kilsan lenkki Juukaan, sillä edellisenä päivänä paikkakunnalta oli vielä havaittu Valkosiipitiiroja (Chlidonias leucopterus) 2p. Koska viimeisin havainto oli edellisillalta, päätin ottaa viimeisimmän havainnon tehneeseen Roni Väisäseen yhteyttä. Häneltä sainkin erään bongarin puhelinnumeron, jonka oli tarkoitus mennä täksi aamuksi siipitiirapaikalle. Numerosta sainkin selville, että paikalla oli aamu staijattu, muttei lintuja nähty ja negapäivitystä lintutiedotukseen laitettu. Päätin laittaa negahälyn itse, tietämättä ettei viesti ollu sille päivälle viimeinen lajista.
![]() |
| Valkosiipitiiran yläpuoli |
![]() |
| Valkosiipitiiran alapuoli |
![]() |
| Ruostesorsa esitteli koko komeutensa |
![]() |
| Rötkäle |
Pidennetty viikonloppu Virolahden sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueille oli kaikin puolin onnistunut. Kiitokset Rantasen porukalle yösijajärjestelyistä ja suurkiitos Jukalle jälleen kerran loistavasta retkiseurasta!
ps. retkilajeja kertyi 145
Virolahti-Lappeenranta-Parikkala 19.5.
![]() |
| Tikli Virojoen keskustassa |
Virolahti, Lauantai 19.5 klo 4.30-
![]() |
| Sirittäjä Lappeenrannassa |
Jukan kanssa arvottiin hieman omia suunnitelmia. Päätimme suunnata jälleen kerran Laakakalliolle kokeilemaan josko Pomarina tällä kertaa nousisi siivilleen ja näyttäytyisi myös meille. Lajeilla ei tällä kertaa mitenkään juhlittu ja staijaus alkoi jo pikkusen puuduttamaan, sillä yöunet kuluneella viikolla olivat jääneet aivan olemattomiin. Muutaman tunnin tapituksen jälkeen vaihdoimme taas maisemaa Lintulahden lintutornille, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Pitkäksi aikaa emme jääneet Lintulahdellekaan, kun Suomi-Venäjä peli oli jo ollut jonkin aikaa käynnissä, niin päätimme mennä jälleen Virojoen kk paikalliseen pizzeriaan seuraamaan peliä ruokailun lomassa. Sitä ennen kuitenkin pistäydyimme keskustan tuntumassa joen varressa samassa paikassa, jossa olimme aiemmin havainneet tiklejä: niin myös tällä kertaa ihan kuvauksellisetikin.
![]() |
| Sirittäjä edelleen vauhdissa |
![]() |
| Turkinkyyhky Rautjärven Teboilin läheisyydessä |
Virolahti 18.5.
![]() |
| Hanhimuuttoa aamupäistä |
klo 7.00-
Ensimäinen herätys soi 3.30 mutta pian sai todeta, että sääennustus piti kutinsa: vettä tuli taivaan täydeltä. Loppujen lopuksi nousimme ylös vasta puol seittemän tienoolla ja nopeasti eväät tehtyä kiiruhdimme Harvajanniemen kärkeen. Sade oli huomattavasti vähentynyt, vain jonkin verran tihkutti kohtalaisen tuulen (8m/s) säestämänä.
![]() |
| Hanhimuuttoa hieman sään parannuttua |
![]() |
| Kyhmyhaahka antaa meren viedä |
![]() |
| Lapintiira mökkirannassa Harvajanniemessä |
![]() |
| Vaalean muodon merikihu |
Kävimme vielä Haminan Savilahella bongaamassa Ruokosirkkalintua (Locustella luscinioides), joka oli heti paikalle tultuamme mukavasti äänessä klo 23.00. Jonkin aikaa surinaa kuunneltuamme, suuntasimme jälleen Haminan Kirkkojärvelle. Tällä kertaa kuulimme Satakielien lisäksi myös Rastaskerttusen (Acrocephalus arundinaceus) karheaa laulua.
22.5.2012
Virolahti 17.5.
![]() |
| Kuikka kävi tekemässä tuttavuutta laiturin nokalla (gavarc) |
Pitkään ajatusten tasolla hautonut haave alkoi toteutua kun, starttasin Oulusta tiistai iltana Haapajärvelle veljeni Jukan luokse. Johanna ja Lilja jäivät matkan varrella Tupokseen Johannan siskon perheelle. Niin, kyseessä oli siis ensimäinen arktikaretki Virolahdelle! Yövyttyäni Jukan perheen luona herätyskellomme piippasivat 3.45 ja lähdimmekin lähes samantien reissun päälle. Tästä alkoi Retkemme ja retkilajien laskeminen. Ensimmäinen pysähdys tapahtui Joutsassa, missä söimme aamiaiseksi edellisenä päivänä tekemämme leivät -erään laiturin nokassa, aamuauringon paistaessa ja käen kukkuessa (sekä pensaskertun luritellessa kireitä säveliä.) Ilmassa oli sitä kuuluisaa retkitunnelmaa ;) Kuikkakin kävi ennätys lähellä, alle 10m laiturista. Linnusta tulikin jokunen ruutu räpsästyä. Ei se laatu, vaan määrä... vai miten se oli ;)
![]() |
| Upea se Arokotka on, siitä ei pääse mihinkään! |
![]() |
| Täällä vartioin minä! (aqunip) |
![]() |
| Ja vielä selkäpuolikin... (aqunip) |
![]() |
| Oho, Volvon jarrut ei reagoinu tarpeeksi nopeasti, kerkes jo mennä :( |
![]() |
| Ja vielä kauemmaksi... (milmig) |
Suomi otti kuin ottikin erittäin upean voiton illan jäkisottelusta, mikä ei ainakaan heikentänyt päivän tunnelmaa. Tämän jälkeen kävimme vielä Jukan kanssa hakemassa Haminan ABC:ltä hieman evästä ja poikkesimme nopeasti Kirkkojärven kautta lukuisten Satakielien saattelemana kuulematta kuitenkaan Luhtakanaa (Rallus aquaticus) kummempaa.
Pikkusieppo
Maanantai iltana (14.5) huomasin Tiirasta Risto Tornbergin havainnon pikkusieposta. Päätin käydä seuraavan aamun valjetessa kokeilemassa vieläkö sieppo olisi äänessä ja olihan se! Pikkusieppo on Oulun korkeudella aina mukava havainto! "Synkässä" metsässä kuvaaminen valovoimattomalla teleobjektiivilla luo omat haasteensa, mutta jonkinlainen dokumenttikuva aamun tähdestä syntyi... (tapanani on kuvata määrää, eikä laatua ;)
14.5.2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























